lauantaina, joulukuuta 20, 2008

Terveisiä SRAL:n pikkujouluglögeiltä! - Recap

Liiton perinteiset pikkujouluglögit järjestettiin viime torstaina vanhaan tapaan Liiton toimistolla Kaupinmäenpolulla. Annika oli keittänyt kahta lajia glögiä - lapuissa luki "Ham-Spirit Glögiä autoilijoille" ja "Vahvempaa Ham-Spirit Glögiä ei-autoilijoille". Hmmmm --- taisipa muuten olla ensimmäinen kerta tämän hallituksen aikana kun sana "Ham-Spirit" vilahtaa esiin. Hyvinä aikoina "Ham-Spirit ei sammua saa" oli hallituksen vakioviesti jäsenille.

Tosin yksi Liiton keksimistä erottamisperusteista oli Ham-Spiritin rikkominen. Kun sitten Liiton asiamieheltä kolme kertaa kysyttiin valmisteluistunnossa, että miten olen Ham-Spiritiä rikkonut, ei hän siihen osannut vastata. Voinen nyt sitten Hovioikeuden istunnossa vahvistaa, että "Ei, herra Tuomari, en todellakaan ole rikkonut Ham-Spiritiä mutta olen sitä kyllä Liiton glögeillä juonut."

Vieraskirjaan kirjasi itsensä noin 55 vierasta. Pikkasen enemmän kuin viime vuonna. Useampi tuli kiittämään tilaisuuden mainostuksesta täällä blogissa - oli kuulemma jäänyt huomaamatta bulletiiineistä. Puolta tuntia ennen tilaisuuden loppua - kun jäljellä olivat käytännössä enää minä ja hallituksen vähemmistö - tuli paikalle ensimmäiset yhteisömme ulkopuoliset; DX-Liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Ohjasin vanhat tuttuni Liiton nykyisen puheenjohtajan suuntaan. Kiva, että näillä kahdella Liitolla on nyt taas yhteys viiden vuoden jälkeen.

Tilaisuus oli muuten kokonaisuudessaan lämmittävä ja rauhallinen - räyhäämiseen erikoistuneita yksilöitä ei paikalla ollut. Pussinenkin kunnioitti pikkujouluvieraita ja tuli paikalle vasta viisi minuuttia ennen loppua.

Toivotimme Ramin, OH2BCI, kanssa toisillemme hyvää joulua ja Memman kanssa keskustelimme pitkään siitä, mitä maalaustaiteen herkullisimmissa kuvauksissa arvostetaan. Rauski oli haudannut sotakirveensä ja Rasmus sai tutustua etelä-Suomen taustavaikuttajiin.

Reino Janhunen (alias Väinö Lehtoranta vai oliko se päinvastoin) tuli monessa keskustelussa esille. Eikä varmaan syyttä.

Nyt pyytäisin lukijoilta apua: Martin, OH2BH, mukaan Reiska on kirjoittanut jossakin OT Veikkoa, OH2BMP, erittäin alatyylisesti herjaavan ja kritisoivan jutun. Martin mukaan jutussa oli menty "hyvän maun väärälle puolelle". Martti oli jutusta hyvin harmissaan ja pyyteli sitä Veikolta anteeksi. Yritimme muutaman miehen voimin vielä samana iltana löytää Reiskan juttua netistä, mutta huonolla onnella. Kun löydätte kyseisen jutun, olkaa kilttejä ja laittakaa siitä Veikolle ja minulle kopio. Saattaisin sen jopa täällä blogissa julkaista, mutta pelkään että siitä ehkä kehkeytyisi taas melkoinen hässäkkä. Voin tietenkin sensuroida alatyyliset virkkeet, mutta tuskin jutusta jäisi sitten enää mitään jäljelle.

Kun saan siitä - toivottavasti - kopion, lähetän sen arkistoitavaksi SRAL Historiikkivaliokunnalle kirjattavaksi "Inhottavia episodeja Liiton historiassa"-kansioon. Siellä kun on jo samaisen toverin vuonna 2003 toimittama "Avoin Kirje".

SRAL:n uusi ns. "Projektirahasto" sai myös uutta valoa glögeillä. Projektirahaston tarkoituksena on kerätä vain ja vain rahaa Liiton oikeudenkäyntikustannusten kattamiseen. Jotka tällä hetkellä ovat n. 37.000 euroa ja Hovioikeuden istunnon jälkeen ehkä n. 65.000 euroa.

Projektirahaston "isä" on hallituksen mukaan Reino Janhunen, OH2HK, joka teki siitä esityksen Liiton hallitukselle pian Käräjäoikeuden tuomion tultua julki. Hallitus hyväksyi muutamaa lausetta lukuunottamatta Reiskan tekstin. Reiskan kerrotaan pahastuneen, kun hallitus olikin muuttanut rahaston tarkoituksen "radioamatööritoiminnan edistämiseksi". Kun ei niitä oikeudenkäyntikuluja oikein voi "radioamatööritoiminnan edistämiseksi" sanoa. "Miten minä nyt voin kerätä rahaa?"

Viimeisen viikon aikana Reiska on lähettänyt 10-15 tunnuksen ryppäissä kuulemma noin kahdelle tuhannelle pääasiassa Liiton jäsenelle. Melkoista spämmiä. Otsikko on vähän vaihdellut, mutta "50 euroa" on ollut viimeisten otsikkona.

Mutta nyt minunkin logiikkani pettää: kun hallitus ja Reiska avoimesti ilmoittavat, että Liitto ei-voi-hävitä Hovioikeudessa, miksi pitää kerätä rahaa niin voimallisesti. Onhan shekkitilin limiittiä nostettu eli otettu lainaa 30.000 eurolla. Eikö voitto olekaan varma?

Minulta on kysytty, että eikö Reiska tarvitse keräyslupaa moiseen. Kyllä ja ei .... Mikäli keräys suoritetaan ja kohdistetaan vain ja vain Liiton jäsenille ja kerääjänä on Liiton hallituksen valtuuttama henkilö, keräyslupaa ei tarvita. Mutta jos yksikin keräyskirje menee ei-jäsenelle, tarvitaan Etelä-Suomen Lääninhallituksen keräyslupa. Piste.

Ja kuten edellisessä blogissani kerroin, taitaa Reiskalla se valtuutuskin olla kunnossa.

Taisipa Reiskan keräyskirje puolivahingossa mennä myös Ollen, OH2LP, sähköpostiin - kuudesta muusta ei-jäsenestä tässä puhumattakaan. Ollehan ei tähän päivään mennessä noin viiteen vuoteen ole ollut Liiton jäsen mutta mm. Ollin, OH2DW, avustuksella Liiton toimiston pyöreällä pöydällä täytettiin kiireellä jäsenhakemusta. Tervetuloa, Olle, takaisin Liiton jäseneksi. Mutta muista - jos Olletiini lukijoista yksikin on ei-jäsen, tarvitsee Liitto keräysluvan. Ethän petä meitä?

Glögeillä selvisi nyt myös se, miksi Liitto vei asian Hovioikeuteen ja Reiskan mukaan aikoo valittaa myös Korkeimpaan oikeuteen, jos Liitto Hovissa häviää. Tämän täysin varman ja luotettavan hallituslähteistä saadun tiedon mukaan Reiska on ilmoittanut keväällä, että "jos Jussila voittaa oikeudessa, hänen on (kunnian miehenä) pakko erota Liitosta koska hän on niin paljon kritisoinut Jussilaa." Pitkittämällä oikeusjuttua Reiskakin saa olla Liiton jäsen vielä jonkin aikaa.

Onhan Reiska nyt sitten niin, että kun se viimeinen tuomio tulee, niin vain toinen meistä on enää Liiton jäsen. Onhan?

Kiitos kaikille lukijoille. Palautetta on tullut - kiitosta ja kritiikkiä. Kaikella todennäköisyydellä päästän Teidät kaikki nyt rauhaisaan Joulunviettoon ja palaan tälle bandille vasta Joulun jälkeen.

Hyvää Joulua

Jari, OH2BU

PS. En malttanut vielä näin sunnuntai-aamuna tulla kiittämään Ollia, OH2DW, blogini hienosta mainonnasta. Ollin Ham-Sauna promootion jälkeen lukijalaskuri hypähti kymmenillä. Olen vain toki huolestunut Ollinkin uuslukutaidottomuudesta. Jos kirjoitan, että glögeillä oli mukavaa tavata vanhoja ja uusia tuttavia, tarkoitan sitä.

tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Montako jäsentä onkaan SRAL:n hallituksessa?

Liiton hallituksessa oli vuosikymmeniä 1+9 jäsentä eli erikseen valittava puheenjohtaja ja vuosittain kolmeksi vuodeksi valittavat kolme jäsentä. Pasi Bergman, OH3WS, muutatti Liiton säännöt nykyiseen muotoon, jossa hallitukseen kuuluu 1+6 jäsentä eli puheenjohtaja ja vuosittain kolmeksi vuodeksi valittavat kaksi jäsentä.

Minulle ei tähän päivään mennessä ole selvinnyt, miksi hallituksen jäsenten määrää piti vähentää. Isompi hallitus laajentaisi demokratiaa ja toisi suurempaa viisautta päätöksentekoon. Eri puolilta maata saataisiin edustusta ja hallitukseen tulisi ehkä jopa asiantuntijoita esim. talouden ja lain käytössä. Nythän hallitukseen valittu Rasmus, OH6KH, on koulutukseltaan ainoa talouden asiantuntija.

Kun puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet jatkuvasti hakevat sympatiaa vetoamalla työn määrään, auttaisi laajempi hallitus siihenkin.

Mutta taitaakin olla niin, että pieni hallitusklikki mahdollistaa paremmin näkymättömät hallituksen jäsenet ja demokratian unohtamisen? Taustavaikuttajat? Vai mitäs tuumaatte seuraavasta:

Eräs vanha radioamatöörituttavani oli katsonut Seinäjoen Syyskokousvideota netistä. Hän loukkaantui äärettömän syvästi Heikin, OH8HMX, kokouksen alussa esittämästä näytelmästä, jonka tarkoituksena oli vain ja vain pilkata yhtä liiton jäsentä.

Tuttavani kirjoitti minulle:
"Minulle on täysin käsittämätöntä, ettei Liiton nykyinen puheenjohtaja tai hallitus keskeyttänyt tuollaista törkeää ja mautonta toimintaa. Se osoittaa vain sen, että he olivat joko etukäteen tietoisia asiasta ja tai muuten hyväksyivät sen. Ainakin Pussisen illistelystä voi näin päätellä. Kyllä tämä hallitus on vajonnut alas! Ei edes anteeksipyyntoä tuollaisesta välikohtauksesta saatikka törkeän teon tekijän erottamista Liitosta. Ei minun tarvitse tällaista kestää! Teen oman henkilökohtaisen ratkaisuni".

Tuttavani lähetti Liiton hallitukselle eroilmoituksensa ja kuvitteli asian olevan sillä selvä. Mutta puhelin soi pari päivää myöhemmin:

"Täällä on Raimo, OH2BCI. Luemme tässä yhdessä Reino Janhusen, OH2HK, kanssa eroilmoitustasi ja ihmettelemme ...... "

Ja sitten seurasi epätoivoinen puolen tunnin yritys käännyttää entinen jäsen peruuttamaan eroilmoituksensa. Ja tavanomaiset tälle hallitukselle ominaiset kunnianloukkauskynnyksen ylittävät herjaukset. Mutta turhaan. Tuttavani halu erota kasvoi potenssiin.

Mutta hei .... Eroilmoitukset ovat jäsenten hallitukselle luottamuksellisesti lähettämiä viestejä. Käsittääkseni Reino Janhunen, OH2HK, - joka käyttää julkisesti myös nimimerkkiä "Väinö Lehtoranta, OH2LX" - ei ole hallituksen jäsen. Ainakaan en tällaista kirjausta löydä vuosikokouspöytäkirjoista. Miksi ja miten Janhusella on pääsy Liiton hallitukselle lähetettyihin viesteihin? Vuotaako Liiton sähköpostijärjestelmä? Vai vuotaako hallitus - kuten Käräjäoikeuden tuomarikin totesi tuomion perusteluissa? Mitä muuta luottamuksellista on valahtanut silmille, joille niitä ei ole tarkoitettu? Onko hallitus nimittänyt Janhusen - vastoin Liiton sääntöjä - hallituksen jäseneksi vai onko hallitus unohtanut kertoa, että Janhunen onkin Liiton virallinen tiedottaja? Mitä voimmekaan vielä odottaa tästä Pyhästä allianssista?

Paljon kysymyksiä - mutta vähän vastauksia!

Toisaalta - en ole enää mistään yllättynyt Janhusen suhteen. Jo se, että Janhunen julkisti Liitolle toimitetun luottamuksellisen sovintotarjouksen - josta olen aikaisemmin kirjoittanut täällä blogissani - todistaa, että asiakirjojen käsittely on pahasti sekaisin Liiton hallituksessa. Katso
http://pro-sral.blogspot.com/2008_11_01_archive.html#1465490344026210272

Muuten ... SRAL:n hallitus ei vieläkään ole vastannut sille esitettyyn kysymykseen siitä, miten on mahdollista että sille toimitettu luottamuksellinen asiakirja tulee julkiseksi Internetissä. Vai ... johtuuko vastauksen puute siitä, että kysymys oli lähetetty sähköpostilla eikä omakätisesti allekirjoitetulla kirjeellä?

Janhusen toiminnasta löytyy paljon muutakin epäilyttävää; jatkuva sähköpostispammien lähettäminen jäsenistölle, Mustan Hevosen agitaatiot ja virheelliset väitteet joita Käräjäoikeuskin korjasi, eriskummallinen käsitys sananvapaudesta, epämääräisyydet ja selkeät virheet Liiton historian kirjoittamisessa mutta ennenkaikkea jatkuva Liiton jäsenistön yhtenäisyyden nakertaminen. Mutta palataan näihin kaikkiin myöhemmin.

Terveisiä myös CRC:n pikkujoululounaalta. Tunnelma oli korkealla ja joulua odotellassa arvovaltainen OT-kaarti, XYL:t mukaanluettuna, kilistivät glögilasia ja toivottivat hyvää joulua.

Jari, OH2BU

Pilaako joku Liiton glögitilaisuudenkin?

Tervetuloa Liiton glögitilaisuuteen torstaina 18.12.2008 klo 14.00-17.00.

Aloitin Liiton jouluglögitradition 1990-luvun puolivälissä, ollessani silloin Liiton puheenjohtajana. Ensimmäinen glögitilaisuus oli silloin vielä "suljettu" tilaisuus, kirjallinen kutsu lähetettiin tärkeille yhteistyökumppaneille - mm. viranomaisille ja RA-lehden mainostajille, uusille ja vanhoille Liiton ohjaajille ja hallituksen jäsenille mutta ennen kaikkea kunniajäsenille.

Toisena vuotena tilaisuus "avattiin" jo koko jäsenistölle. Parhaimpina vuosina tupa oli jo niin täynnä, että jotkut joutuivat odottamaan sisäänpääsyä pitkän tovin. Viime vuonna tunkua ei tuntunut juurikaan olevan - enkä nähnyt juuri edes Liiton yhteistyökumppaneitakaan. Ilmeisesti hallitus ei enää kutsukirjeitä entisille puheenjohtajille lähetä, ainakaan täällä ei vielä postilaatikkoon sellaista ole tupsahtanut. Kutsukirjeitä hallitukselta on kyllä - sinne, tänne - muualle mennyt.

Tuleva tilaisuus toi mieleeni elävästi reilun kuukauden vanhan tapahtuman. Kokemuksen, joka lähes 40-vuotisella amatööriurallani on niitä ikävimpiä ja iljettävimpiä. Vain joutuminen sairaan pahoinpitelyn kohteeksi Himoksen leirillä 2002 ylittää kynnyksen. Mutta siitä toiste.

Veikko, OH2BMP, oli pitkään yrittänyt saada sovintoa aikaan mm. pyrkimällä sovittelemaan sekä taustalla että mm. julkisesti hallituksen kyselytunnilla. Kaikki turhaan niin kuin monet muutkin yritykset. Suostumalla sopuisaan esitykseeni yli vuosi sitten Liitto olisi selvinnyt 150 eurolla. Nyt Hovioikeus tullee laskuttamaan n. 65.000 eurolla. Katso http://pro-sral.blogspot.com/2008_11_01_archive.html#1609910073893310310

Veikko ehdotti ja pyysi, että menisimme IRC:hen ja puhuisimme yhdessä Reiskan, OH2HK, kanssa sovinnosta. Reiskahan on voimakas taustavaikuttaja - ei kuitenkaan "-herra", kuten kohta voitte itsekin lukea - asiassa ja OH2BCI:n ns. "perskärpänen" - niin kuin murrekielissä todetaan. Veikon pyyntö sopi mainiosti, olin muutenkin työasioissa samoilla nurkilla.

(Lukijoille tiedoksi, että IRC on "Itäkeskus Radio Club", täysin epämuodollinen radioamatöörien kokoontuminen Itäkeskuksen Stockmannin kahviossa joka kuukauden alussa. Veikko, OH2BMP, on sen monivuotinen, arvostettu kantajäsen.)

Tulimme Veikon kanssa hyvissä ajoin paikalle odottamaan Reiskaa. Hän tuli tapojensa mukaan vähän myöhässä. Nähdessään minut ja Veikon jo istumassa muiden keskellä, hän menetti täysin malttinsa!

"Nyt karkasi mopo täysin Reiskalta käsistä", sanoi vieressäni istunut OT suurella myötähäpeällä. "Reiska menetti hermonsa", sanoi lähes vastapäätä istunut. Reiska tuli kolmeen otteeseen huutamaan, räyhäämään ja haastamaan riitaa - kuin humalainen satamajätkä. Muut vakio-IRC:n jäsenet olivat vaivautuneita ja häpeissään Reiskan käytöksestä ja useampi tuli Reiskan lähdettyä pyytämään hänen käytöstään anteeksi.

Arvostan Veikkoa ja hänen elämänkokemustaan mutta en usko että hän koskaan liikemiesurallaan joutunut kokemaan tuollaista räyhäämistä. Se pienen pienen pieni arvostus, joka minulla on joskus ollut Reiskaa kohtaan karisi nyt lopulta kokonaan pois. Kunniajäsen? Pah! Jätkä mikä jätkä!

Reiska, OH2HK; Olavi, OH2DW; ja Helsingissä nykyään vakituisesti asuva Pekka Pussinen, OH8HBG; plus tuntematon pariskunta siirtyivät mielenosoituksellisesti toiseen pöytään. Olisikohan tuo sitä jäsenistön kahtiajakautumista käytännössä - hallituksen ja Janhusen valitsema jäsenpolitiikka? "Mää en leiki sun kanss' kun sä silleen tulit"

Reiska teki välillä pieniä "hyökkäyksiä" isoon pöytäämme kerätessään nimiä OH2BCI:n puheenjohtajakampanjaan. Minkäänlaista järkevää puheyhteyttä emme Reiskaan saaneet. Olimme Veikon kanssa todella pettyneitä. Taas yksi sovintoyritys valui tyhjään. Ja mukava, rauhaa rakastavien radioamatöörien tapaaminen oli räyhäämisellä ja huutamisella pilattu. Kiittäkää Reiskaa siitä!

Tapasin monta vanhaa ja uutta mahtavaa tuttavuutta ja erityisesti minua lämmitti IRC:n perustajajäsenen Altin, OH2HN, toivotus tulla toistekin käymään IRC:ssä. Altin RA:ssa aikanaan julkaisema 2 xYD-1130 -linukka on edelleen minulla vakiokäytössä. Kiitos, Altti, kutsusta, tulemme lähiaikoina uudestaan Veikon kanssa.

Mikä näitä radioamatöörejä vaivaa? Tuleeko räyhääminen ja jätkäily toistumaan Liiton glögeillä?
Jari, OH2BU

PS. Eri puolille jäsenistöä ja monelle ei-jäsenellekin on eilen illalla tupsahtanut ei-toivottua "sähköpostia, - lähettäjänä Reino Janhunen, OH2HK. Nyt Reiska kerää rahaa Liiton "projektirahastoon", jolla katetaan Liitolle oikeudenkäynnistä aiheutuneita kustannuksia. Mutta palataan tähän asiaan ja muihin Wäinö J. Janhusen toilauksiin lähipäivinä.

Stay tuned! Tulette yllättymään! Ja kuten Reiska kirjoittaa täassä uudessa spämmissään: "PS. Toivoisin viestin leviävän kavereilta kavereille!"

torstaina, joulukuuta 04, 2008

Ravansaari "deleted"-maaksi 26.8.2013!

Huonosti olen lukenut Radioamatööri-lehteni tai sitten ikävää aihetta ei ole haluttu jäsenten riemuksi laittaa: "Ravansaari" eli "R1MV" (4J1FS) häviää lopullisesti DXCC-maalistalta 26.8.2013. No, onhan meillä vielä vähän yli neljä vuotta aikaa aktivoida saari. Vai onko?

Kun Saimaan kanavaa aikanaan ryhdyttiin rakentamaan, lähellä Itämerta oleva Ravansaari vuokrattiin välilastaussatamaksi. Kun maailmalta tulisi suuri rahtialus, se purkaisi rahtinsa Ravansaarelle, josta ne lastattaisiin pienempiin kanava-aluksiin. Ajatus oli jalo, mutta Ravansaarta ei ole koskaan tähän tehtävään käytetty. Wikipedia kertoo saaresta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ravansaari

Alkuperäinen vuokrasopimus Saimaan kanavasta tuli voimaan 26.8.1963 kestääkseen 50 vuotta. Valtiosopimuksen löydät täältä: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1963/19630040/19630040_2

Kolme vuotta sitten aloitettiin neuvottelut uudesta vuokrasopimuksesta. Uusi sopimus on nyt käytännössä allekirjoitusta vaille valmis ja siinä Suomi luopuu Ravansaaresta. Ravansaari palautuu siis vuokraltaan takaisin Venäjälle. Katso tästä http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=6075


Ihan oikea DXCC-maako?

Ravansaaren DXCC-maastatus on mielenkiintoinen ja osa suomalaista radioamatöörisisäpolitiikkaa, joka oli repimässä Liittoa jo 1970-luvulla.

Ravansaari "löydettiin" 1960-luvun lopussa ja SRAL haki sille DXCC-statusta. SRAL:n puheenjohtaja Armas Valste, OH2NB, sai 17.11.1970 päivätyn vastauksen Bob Whitelta, W1CW, ("ARRL Assistant Communications Manager"), jossa todetaan että Saimaan kanavasta ei voida tehdä uutta DXCC-maata, koska se on yksinkertaisesti Suomen jatke Neuvostoliiton alueella.

Mutta Ravansaaren ja Saimaan kanavan välissä oli neuvostoliittolaisia saaria , joten Ravansaari täytti silloiset DXCC-maakriteerit - vaikka olikin vain vuokra-alue. Bob White päätti kirjeensä oraakkelimaisiin sanoihin: "Kun ensimmäinen operaatio tehdään Ravansaarelta, lisäämme maan DXCC-maalistaan. Jos kerrotte meille etukäteen, saatamme jopa laittaa siitä tiedon ARRL:n DX-bulletiiniin".

Ensimmäinen operaatio Ravansaarelta tapahtui heinäkuussa 1988 ja Ravansaaresta tuli pian uusi DXCC-maa. Myös ARRL:n DX-bulletiini kertoi asiasta.

So what? Kaikki kunnossa? Mutta välissä olikin kabineteissa tapahtunut kaikenlaista.

ARRL oli tammikuussa 1988 muuttanut DXCC-maiden hyväksymissääntöjä eikä Ravansaari enää kelpaisikaan uusien sääntöjen mukaan uudeksi DXCC-maaksi. Liiton silloisen puheenjohtajan Seppo Sisätön, OH1VR, ja Martti Laineen, OH2BH, kirjeet vetosivat kuitenkin amerikkalaisten kunniaan: "Tehän lupasitte 18 vuotta sitten, että kun ensimmäinen operaatio alkaa, Ravansaari hyväksytään uudeksi DXCC-maaksi. Eikö teihin jenkkeihin voikaan luottaa?"

Ja ARRL:n Awards Committee heltyi: 17.11.1988 se päätti hyväksyä Ravansaaren uudeksi maaksi vuonna 197o annetun lupauksen perusteella, vaikkakin vastoin silloin 1988 voimassa olevia kriteereitä. ARRL:ää kiusasi vain tunnus - miksi suomalaisten "omistuksessa" olevalla saarella käytetään Neuvostoliitolle kuuluvaa 4J1FS-tunnusta? Mutta tähänkin löytyi hyvä selitys, keksittiin että oikeastaan Ravansaari voitaisiinkin sittenkin hyväksyä vuonna 1970 voimassa olleen "separate administration" (erikoishallintoalue) kohdan mukaan ja tällaisellä alueellahan voi olla erikoinen tunnus. Luovaa, eikö totta?

Suomen Viestintävirasto kieltäytyy antamasta suomalaista tunnusta Ravansaarelle - koska se kuuluu Venäjälle - ja jokainen saarelta äänessä ollut operaatio on saanut lupansa Moskovasta.

Vuonna 1989 sovittiin - pääjehuina Seppo, OH1VR, ja Martti, OH2BH -, SRAL:n ja Neuvostoliiton Radioamatööriliiton "SRR" välillä salainen kassakaappisopimus jossa operaatioihin Ravansaarelle tarvittiin kummankin liiton hyväksyntä ja operaatiossa tulisi olla yhtä monta operaattoria kummastakin maasta. Vähän samanlainen sopimus, jolla Venezuelan liitto dominoi Aves-saarta tai Meksikon liitto LMRE edellyttää että Revilla Gigedon (XF4) peditioilla on vähintään puolet operaattoreista meksikolaisia.

Mielestäni mikään tai kukaan radioamatööriliitto ei saa "hallita" tai "määrätä" jonkun DXCC-maan käyttöä. Vaikka DXCC-todiste on DX-toiminnan ja paljolti kilpailutoiminnan perusta, tulee kansallisten liittojen olla puuttumatta yhden radioamatööritodisteen hallinnointiin. Vaikka itse olin tuon samaisen kassakaappisopimuksen pohjalta Ravansaarella vuosina 1991, 1992 ja 1995, olin vain iloinen ja iloinen, että Orvon, OH5NE, johtamana OH5AB/MVI-operaatio vuonna 1997 saattoi tuon pahalta haisevan sopimuksen unohduksiin. R1MV*-tunnuksilla Ravansaari olikin sitten runsaasti äänessä seuraavina vuosina, vapautettuna kahlehtivista sopimuksista. Eläköön yrittämisen vapaus!

Ylen tyytyväinen olen siitä, että juuri Orvo OH5-asemana oli uuden ajan airueena. 1970-luvulla käytiin nimittäin kiivasta sotaa Liiton ja viitospiirin radioamatöörien välillä oikeudesta saada workkia Ravansaarelta. Silloinen liiton DX-mielinen johto polki raskaalla saappaalla viitosten oikeuksia eikä kuunnellut oikeutettuja vaatimuksia. Eräät vanhat OH5-OT't ovat edelleen katkeria.

Vuonna 2004 - siis vain neljä vuotta sitten - SRAL:n hallitus halusi palata takaisin vanhaan neuvostoaikaiseen ohjailutalouteen ja -politiikkaan. SRAL:n aloitteesta, silloisena puheenjohtajana Pasi, OH3WS, SRAL ja SSR tekivät uuden sopimuksen Ravansaaren aktivoinneista. Sopimusta en koskaan saanut nähtäväkseni omalta Liitoltani - pyynnöstä huolimatta - mutta kopio siitä löytyy vapaampaa tiedonvälitystä harjoittavan Venäjän liiton SRR sivuilta osoitteesta
http://www.srr.ru/STRUCTURE/agreement.doc

Sopimuksen takuumieheksi on haettu jopa ARRL! Ja osapuolet pyrkivät sopimuksen mukaan saamaan myös muut viranomaiset hyväksymään nämä kaksi Liittoa Ravansaaren yksinoikeutetuikai hallitsijoiksi. Ohoh!

Miten lie sopimusta sitten tulkitun tai ei-tulkitun, menestykäs VHF-ystävämme Janne, OH5LID, ei saanut lupaa operaatiolle kesäkuussa 2008. Katso
http://www.elisanet.fi/oh5lid/r1mve_2008.htm "SRAL-SRR" -sopimuksella tuntui olevan mitätöntä pienempi painoarvo Venäjän FSB-agentuurin silmissä.

Mutta onneksi Liikenneministeriö ymmärtää paremmin vapaata markkinataloutta ja neljän vuoden päästä Ravansaari ei enää kiinnosta ketään radioamatööriä. Uusien DXCC-sääntöjen mukaan, kun maa poistetaan DXCC-listalta, se häviää lopullisesti. Ravansaaresta ei tule edes deleted-maata.

Kiitos Teukalle, OH1BV, - re Seinäjoki - innoituksesta kertoa tästä mainiosta aiheesta.

Lausunto Hovioikeuteen valmisteilla

Seinäjoen Syyskokouksessa SRAL:n hallitus pyysi neuvoa-antavaa mielipidettä siitä, tulisiko sen pitää voimassa Hovioikeuteen tekemänsä valitus. Vuosikokous antoi neuvon - äänin 79-101 -pitää valitus voimassa. Merkittävää ja erittäin ratkaisevaa tulevien vuosikokousten ja mm. vastuuvapausäänestysten kannalta on se, että koska Syyskokouksen äänestys oli "neuvoa-antava", vastuu tulevista kustannuksista on edelleen vain ja vain SRAL:n hallituksella. Hallitus ei edellenkään voi vedota, että sillä olisi vuosikokouksen mandaatti viedä asiaa eteenpäin.

Olen aiemmin täällä blogissani (18.11.2008) kertonut, että Helsingin Hovioikeudelta tuli 12.11.2008 pyyntö antaa lausunto SRAL:n hallituksen tekemään valitukseen. Kerroin myös, että lausunnon määräajaksi Hovioikeus oli määrännyt 5.12.2008.

Puheenvuorossani Seinäjoen Syyskokouksessa kerroin, että sovinnon eleenä olin pyytänyt asianajajaani hakemaan määräaikaan pidennystä. Helsingin Hovioikeus vastasi pyyntöön nopeasti ja antoi uuden määräajan - lausunto tule nyt jättää viimeistään 31.12.2008. Epäilevät tuomaat voivat tarkistaa ao. uuden määräajan Hovioikeuden kansliasta.

Mikäli alkuperäistä Hovioikeuden määräaikaa ei olisi saatu siirrettyä, olisi ennen Seinäjoen kokousta tullut jo merkittävä määrä uusia kustannuksia. Näistä kustannuksista olen myös kertonut edellisissä blogeissani. Mikäli Seinäjoen Syyskokous olisi tehnyt päätöksen, että Hovioikeuteen tehty valitus perutaan, olisi SRAL:lle tullut lisäkustannuksia vain muutamia satoja euroja, koska lausunnon valmistelu ei vielä ennen Seinäjoen kokousta ollut alkanut.

Lausunnon valmistelu on nyt alkanut toden teolla. Koska SRAL:n hallitus valitti koko Käräjäoikeuden päätöksestä, lausunto tulee - valitettavasti - olemaan pitkä ja sen laatimiseen tulee menemään runsaasti aikaa. Katso edelleen 18.11.2008 blogistani vastaisten kustannusten koostumisesta.

Hallituksen jäsen Pekka Pussinen, OH8HBG, väitti Seinäjoen kokouksessa minun valehtelevan, kun kerroin sovinnon eleenä pyytäneeni Hovioikeudelta määräajan lykkäämistä. Kun Pussinen itse tässäkin kohtaa - ilmeisen tahallisesti - valehteli, herää epäilemättä kysymys, kuinka monessa muussa kohtaa Pussinen Seinäjoella valehteli. Jäljet pelottavat!

Jari, OH2BU